Kalervo Palsa

NARIKALLA OLEN POIKA SYNTYNYT, PORVOON TORPASSA PUNAISESSA – TAITEILIJA KALERVO PALSAN ELÄMÄ KITTILÄSSÄ

Kittilän Narikaksi kutsutulla asuinalueella sijaitseva, Porvoon mökiksi kutsuttu Hyrynkankaan talo oli taiteilija Hugo Kalervo Palsan (1947–1987) koti, missä hän varttui värikkään ja rosoisen elämän keskellä taiteilijaksi ja asui suurimman osan elämästään.

Taiteilijan äiti Hilja Emilia Kenttälä (1902–1978) oli kotoisin Kenttälän talosta Kittilän Nälkäjärveltä. Hiljan isä oli talollinen Aukusti Ollinpoika Kenttälä (1863–1925) ja äiti Susanna Matintytär o.s. Jesiöjärvi (1876–1949). Susanna oli Aukustin toinen vaimo. Heille syntyi kymmenen lasta, joista kolme kuoli nuorena. Hilja oli lapsista toiseksi vanhin.

Hilja työskenteli piikana ja siivoojana Kittilän kirkonkylällä ja asui Narikalla. Hän sai kolme aviotonta lasta: Reino syntyi vuonna 1925, Lauri eli Lassi/Sälli vuonna 1929 ja Martti vuonna 1937. Narikka sai alun perin nimensä ilmeisesti venäjänkielisesti ilmauksesta na rynke, joka tarkoitti kaupustelijoiden puotien ryhmää. Narikalla asui vähävaraista väkeä pienissä mökeissä ja alueella oli levotonta. Kittilään saapui kulkumiehiä etelästä, sillä savotat ja uitot tarjosivat työmahdollisuuksia. Kulkumiehiä majoitettiin Narikan taloissa.

Yksi pohjoiseen tulleista työmiehistä oli Kalervo Palsan isä, Hugo Harald Palsa (1891–1963), joka muutti Kittilään Askolasta papintodistuksen mukaan 19.7.1938. Hugo Palsan menneisyys oli arvoituksellinen, koska hän ei valottanut aikaisempia elämänvaiheitaan. Hugo Palsa oli taitava jutunkertoja, hän kertoi tarinoita ”Porvoon mitalla”, joten häntä ryhdyttiin kutsumaan Porvooksi. Sukuselvityksen mukaan Hugo Palsa oli syntynyt Pietarissa vuonna 1891. Askolan kirkonkirjojen mukaan Hugo Palsa oli rampa ja raajarikko. Hänen toinen kätensä oli halvaantunut. Kerrotaan, että Palsan käsi oli vioittunut kansalaissodassa saadusta luodista, mutta asiasta ei ole kuitenkaan täyttä varmuutta.

Saavuttuaan Kittilään Hugo Palsa majaili Ahto Junttilan talossa ja teki töitä savotoilla. Hän ei tehnyt raskaita metsätöitä kätensä vuoksi mutta hän pesi jätkien pyykkiä ja huolehti hevosista. Hilja ja Hugo kohtasivat toisensa vuonna 1938 ja pitivät kortteeria kioskiksi kutsutussa mökissä Kittilän Narikalla.

 

museotullessa

Tukkimiesten ja lentojätkien Narikka

Lapin sodan aikana saksalaiset polttivat Kittilän talot, vain Narikan pienet mökit ja kirkko jäivät pystyyn. Tultuaan evakosta Ruotsista Hugo Palsa osti vuonna 1946 Ahto ja Maria Junttilalta Hyrynkankaan pienen tilan, jonne hän muutti Hiljan ja tämän lapsien kanssa. Tilan mökki oli jäänyt polttamatta ja on ainoa Narikan mökeistä, joka on säilynyt nykypäiviin asti. Hyrynkangas kuului alun perin mäkitupalainen Erkki Hyrynkankaalle, joka sai 1930-luvun alussa oikeuden lunastaa Kittilän jakokunnan yhteismaalla sijainneen mäkitupansa itselleen. Palsan ostettua tilan sinne rakennettiin kaivo, asuinrakennuksen taakse pyörävaja ja pihalle makasiini.

Kalervo eli Kalle syntyi 12.3.1947 ja Hugo Palsa tunnusti hänet omakseen. Perheen kuopuksena Kalle oli äitinsä lempilapsi, Hilja oli jo 45-vuotias saadessaan Kallen.  Hilja-äiti hankki perheelle lisätuloja majoittamalla kulkumiehiä ja myymällä viinaa. 1960-luvulla Kalervo Palsa kuvaa päiväkirjoissaan, kuinka hän piilotti viinapulloja makasiinin vintille muhien sekaan. Hän kertoi myös, kuinka varastetuksi luultu pullo löytyikin sattumalta kukkamaasta. Kalervon kasvuympäristö oli rauhaton. Talossa yöpyneet kulkumiehet pelasivat, joivat ja tappelivat. Palsa kirjoitti 13-vuotiaana osuvan laulun Narikasta:

Henkilökohtainen Narikan laulu

Narikalla olen poika syntynyt/ Porvoon torpassa punaisessa/ yhentoista aikaan yöllä/ äitin masusta leveästä/ Narikalle jätkät tulee pyhinä meluamaan ja/ viinaa myymään ja juomaan.

Narikka muodosti oman yhteisönsä, joka poikkesi roisiudessaan Kittilän muista alueista ja kylistä. Toisaalta Narikan yhteisö oli myös tiivis ja omistaan huolehtiva. Kalervo oli paljon tekemisissä äidin puolen sukulaistensa kanssa. Hiljan sisarista kaksi asui perheineen lähellä.

Hiljan vanhin poika, Reino muutti omaan mökkiin Kirgisiitielle ja myös Martti lähti kotoa 1960-luvulla. Kalervo ja Martti olivat kirjeenvaihdossa keskenään ja väittelivät politiikasta, kommunismista. Kalervo perehtyi kommunismin perusteoksiin ja pohdiskeli näkemystään päiväkirjoissaan. Isä jäi Kalervolle etäiseksi. Hugo Palsa kuoli vuonna 1963, kun Kalle oli 15-vuotias. Kalle mietiskeli myöhemmin päiväkirjassaan, miksi hän ei tutustunut isäänsä paremmin lapsuusvuosiensa jälkeen. Hän oli perheenjäsenistä ainoa, joka kävi katsomassa Hugoa sairaalassa. Viimeisellä kerralla hänellä ei ollut kahvia mukanaan, koska sitä ei ollut keitetty kotona: – – ja kun minä en vienyt kahvia niin isä sanoi: ”Minulla on taivaassa mannaa”. Seuraavana yönä hän kuoli enkä tajunnut surun suuruutta, jonka myöhemmin olen kokenut, miksen saanut tuntea häntä paremmin, miksen ymmärtänyt. En ymmärtänyt. Nykyisin olen usein unessa ryypännyt isän kanssa. Me teemme puolikupposia kahvista ja viinasta ja juomme sitä. ( Palsan päiväkirjaote 1.9.1977)

Taiteilija herää

Kalervo Palsan taiteelliset lahjat tulivat esiin jo lapsena. Kalervo osallistui 7-vuotiaana vuonna 1954 nuorten henkisiin kilpailuihin ja sai toisen palkinnon kuvaamataidekilpailussa sarjassa piirrokset. Seuraavana vuonna hän osallistui Kittilän Voiman jäsenenä TUL:n Lapin piirin nuorten henkisiin kilpailuihin ja sijoittui toiseksi vesivärityöllä. Kalervo kävi koulunsa Kittilässä ja sai kannustusta myös opettajilta. Etenkin opettaja Martti Kuntsi rohkaisi häntä. Koulumenestys ei ollut kovin hyvä ja rajoitettuun kouluelämään sopeutuminen oli haasteellista, mutta hän suoritti Kittilän yhteislyseon ja valmistui ylioppilaaksi sukunsa ensimmäisenä. Lukion kuvaamataidon opettaja Vesa Sallisen todistuksen mukaan Kalervo Palsa suoritti yksityisoppilaana lukion piirustuksen kurssin ja osoitti myös kurssin ulkopuolella tekemissään piirustuksissa ja maalauksissa poikkeuksellisen suurta omaperäisyyttä ja lahjakkuutta. Kuuluisuutta saavuttanut kittiläläinen taiteilija Einari Junttila oli rohkaiseva esimerkki taiteella elämisestä. Einari Junttila ja Kalervo Palsa olivat yhteydessä keskenään ja keskustelivat taiteesta. Toiseen menestyneeseen kittiläläiseen taiteilijaan, Reidar Särestöniemeen Palsa tutustui vasta 1970-luvulla.

Kalervo Palsa aloitti päiväkirjan kirjoittamisen 15-vuotiaana ja jatkoi kirjoittamista koko elämänsä. Hän kuvasi arkipäivän tapahtumia ja tekemisiään, kirjasi ylös lukemansa kirjat, pohdiskeli elämäänsä ja taidetta. Palsa kirjoitti tietävänsä, että häntä arvostettaisiin taiteilijana vasta kuolemansa jälkeen ja hän ennusti kuolevansa nuorena. Hän ei kirjoittanut vain itselleen vaan tarkoitti päiväkirjansa julkaistaviksi kuolemansa jälkeen. Vuonna 1962 hän sanoi äidilleen kertovansa kaiken, kuinka he myivät viinaa ja kirosivat ja miten isä-Porvoo ja Sälli tappelivat. Hän luki Maksim Gorkia ja äiti sanoi, että Kalle kirjoitti kuten Gorki. Kalervo Palsa piirsi ja kirjoitti makasiinissa, missä hän ja Lassi nukkuivat. Hän säilytti piirustuksiaan ja kirjoituksiaan lukitussa pulpetissa makasiinissa.

Oma työtila

Kalervo Palsa oli kiinnostunut laajasti asioista ja lainasi paljon kirjoja Kittilän kirjastosta kirjallisuuden klassikoista filosofiaan, historiaan ja taiteeseen liittyen. Hän luki myös lännenkirjoja ja sarjakuvia, kävi elokuvissa ja kuunteli radiosta kuunnelmia. Veljensä ja serkkunsa kanssa hän pelasi shakkia. Vuonna 1966 hän kirjoitti kunnostavansa makasiinin työhuoneekseen. Hänen kirjakokoelmansa kasvoi ja hän teki kirjahyllyjä makasiiniin. Palsa vaipui aina ajoittain masennukseen, synkkään epätoivoon, juomiskierteeseen ja itsetuhoisiin ajatuksiin, välillä hän taas oli varma taiteellisesta voimastaan ja omasta tiestään. 16.10.1967 hän kirjoitti Strindbergistä: hänellä oli myrkkypullo pöydällään, minulla on naru. Hänen asuinympäristönsä sekä ahdisti että innoitti häntä. Hän kirjoitti ympäristöstään, johon kuuluivat Porvoon talo ja Reinon mökki, missä perhe myös toisinaan asui. Hän ei viihtynyt kummassakaan mutta makasiinista muodostui hänelle rauhallinen paikka, jossa hän pystyi työskentelemään. Hän maalasi makasiinin seinään maalauksen, joka oli kammottava näkymä alitajunnan maailmasta. 13.9.1968 hän kirjoitti: Tovereinani täällä makasiinissa ovat Hulluus, Jumaluus ja Kuolema. Etsin niitä kaikkia.

getsemanen ovi

Ateljeen kerrossängyn päätyyn taiteilija kirjoitti viimeisen säkeistön Friedrich Nietzschen runosta Pinja ja salama  Ma nousin mereen ilmojen;/ jos puhuin – niin ei vastaa ken/ Ma yksinäiseks ylenin -/ ma varron: mitä vartoisin?/  Ken pilviin saakka kohoaa -/ hän vartoo ensi salamaa.

Jatko-opinnot Helsingissä

Kalervo Palsa opiskeli Helsingissä Taideteollisessa ammattikoulussa 1971–1972 ja Suomen Taideakatemiassa 1973–1977. Hän lähetti ensimmäisen kerran teoksia ryhmänäyttelyyn vuonna 1967 Taideseura Palaksen Lapin taiteen vuosinäyttelyyn Rovaniemelle ja piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä 1968 Kittilän kirjastossa. Hän ei saanut töitään juuri myydyksi, joten hän ansaitsi rahaa tekstaamalla suomennettuja puhekuplia sarjakuviin Yhtyneiden Kuvalehtien sarjakuvalehtiin, kuten Ruutu ja Non Stop, sekä lisäksi Tammelle ja Kustannus Jalavalle. Palsa palasi opintojensa jälkeen Kittilään ja asui ja työskenteli ateljeessaan, jonka hän oli nimennyt Getsemaneksi ja Pilvilinnaksi. Ateljee oli kylmä ja hän hankki sinne lämmityslaitteen mutta se haisi pahalta, joten hän ei käyttänyt sitä öisin. Ateljee oli usein niin kylmä, että vesi jäätyi yön aikana astiaan. 27.1.78 hän kirjoitti päiväkirjaansa: Mitä jos taiteilija tekisi ison lumilinnan ja ottaisi sen ateljeeksi? Olisiko sellainen lämmin?

Viimeiset vuodet

Reino-veli kuoli vuonna 1977 ja seuraavana vuonna kuoli Hilja-äiti. Äidin kuolema oli raskas menetys. Lassi-veljen kuoleman jälkeen vuonna 1982 Kalervo jäi yksin asumaan ateljeehen ja Porvoon mökkiin. Hän maalasi pirtin puolella. Hän vuorasi pirtin seinät täyteen julisteita ja kortteja, kuten ateljeensakin. Palsa sai joitakin työskentelyapurahoja mutta usein hänen hakemuksensa hylättiin ja häntä vaivasivat huolet toimeentulosta.

Palsa työskenteli Pohjoismaisen taidekeskuksen vierasateljeessa Gerlesborgissa vuonna 1986, matkusti Kööpenhaminassa, Amsterdamissa ja New Yorkissa. Elokuussa 1987 hän kävi Lapin taiteilijoiden matkalla Murmanskissa ja osallistui syyskuussa Hollannissa pidettyyn taiteilijatapahtumaan. Maj-Lis Pitkäsen mukaan hän alkoi avautua maailmalle ja hänen napanuoransa Kittilään katkesi. Palsa sairastui flunssaan, joka kehittyi keuhkokuumeeksi. Kalervo Palsa kuoli ateljeensa lattialle 4.10.1987. Palsa haudattiin äitinsä viereen Kittilän hautausmaalle.  Taiteilijatoveri Pekka Pitkänen suunnitteli Palsan hautamuistomerkin nimeltä Palava pensas.

Palsa testamenttasi omaisuutensa ystävälleen Maj-Lis Pitkäselle, joka lahjoitti Palsan taiteellisen tuotannon, päiväkirjat ja muuta esineistöä Nykytaiteen museo Kiasmalle vuonna 1999 ja myi vuonna 2011 Porvoon mökin ja Getsemanen kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen säätiölle.

teksti: Anne Koskamo

Lähteet ja tutkimuskirjallisuus:

Kalervo Palsan arkisto Kuvataiteen keskusarkisto
Onni Nikkisen haastattelu 20.6.2012 Kittilä. Haastattelija Anne Koskamo.
Kalervo Palsan päiväkirjat Merkintöjä vuosilta 1962–1987, toim. Maj-Lis Pitkänen
Kalervo Palsa toinen tuleminen resurrection 14.9.2002–5.1.2003 Nykytaiteen museo Kiasma

Palsa-aiheista kirjallisuutta

 

Comments are closed.